5.1.10

Tee itse Puhdistusaineet kasvoille

Tarvitaan vain hieman viitseliäisyyttää, niin kasvojen puhdistusaineetkin voi tehdä itse. Oikeastaan melkein mitä hyvänsä voi tehdä itse, jos vain on hyvät ohjeet. Itsetehdyistä puhdistusaineista tiedät mitä niissä on ja et tule laittaneeksi kasvoillesi mitään myrkyllisiä aineita. Allerginen tietää itse tehdessään tarkasti mitä aineita puhdistusaineessa tulee olemaan, ja voi vältää allergiaa-aiheuttavia aineita.

Tästä se lähtee. Ole luova!

Puhdistusvoiteet sopivat kuivalle, herkälle ja vanhenevalle iholle.
Puhdistusemulsiot sopivat normaalista rasvaiseen -ihotyypeille.
Puhdistusöljyt sopivat kuivalle iholle.

Puhdistusaineen valmistamisessa on kaksi vaihetta pohjan valmistus ja vaikuttavan aineen uuttaminen. Vaikuttavana aineena voi käyttää myös hedelmä- tai kasvimehuja tai eteeristä öljyä. Voit käyttää yrttejä myös sellaisenaan, saat enemmän kuorivaa tehoa.
Jos haluat estää rasva-vesi-ainesosien erottumisen (siis että rasva ei nouse pinnalle), sekoita 5 rkl tislattua vettä 1/4 tl booraksia ja lisää keitokseen siinä vaiheessa kun nostat kattilan liedeltä.
Säilöntäaineeksi voi lisätä E-vitamiinia ja/tai greipinsiemenuutetta. Jos olet herkkäihoinen älä lisää greipinsiemenuutetta.

Puhdistusaineisiin sopivia yrttejä:
Kuiva ja herkkä iho: aloe, kamomilla, kanerva, kehäkukka, koivu, mustaselja, orapihlaja, orvokki, poimulehti, puna-apila, raunioyrtti
Normaali iho: voi käyttää kaikkia yrttejä ihon tilan mukaan, lehmus, nokkonen, ruusu, sitruunamelissa, vadelma
Sekaiho ja Rasvainen iho: aloe, hamamelis, laventeli, leskenlehti, malva, mansikka, meirami, mintut, peltokorte, piharatamo, poimulehti, rosmariini, salvia, siankärsämö, sitruuna, timjami, voikukka, tomaatti
Akneiho: aloe, persilja
Väsynyt iho: kaali, peruna, pinaatti, porkkana

Yrttiuuteen tekeminen
1 rkl kuivattua tai 2 rkl tuoretta yrttiä
½ dl vettä
Kiehauta vesi ja kaada yrttien päälle. Anna hautua 10-15 min. Siivilöi.

Puhdistusaineisiin sopivia eteerisiä öljyjä:
Appelsiini, Basilika, Bergamotti, Geranium, Kamomilla, Kataja, Limetti, Mandariini,Neroli, Piparminttu, Ruusu, Sitruuna, Teepuu, Ylang-ylang

Puhdistusaineisiin sopivia kukkaisvesiä tai hydrosoleja:
geraniumhydrosoli, laventelivesi, nerolivesi, ruusuvesi, sitruunaruohohydrosoli

Muitakin kun tässä mainittuja voi käyttää.

Ohjeet:

Perusohjeet, joita voit muunnella tarpeesi mukaan:

Puhdistusvoiteen perusohje
1 rkl mehiläisvahaa tai kaakaovoita
2 rkl lanoliinia tai hunajaa tai kookosrasvaa
6 rkl manteliöljyä tai avokadoöljyä tai auringonkukkaöljyä tai aprikoosinkiviöljyä tai jojobaöljyä
2 rkl ruusu-uutetta tai ruusuvettä tai haluamaasi yrtti-uutetta tai -vettä tai 1 pisara eteeristä öljyä
Lämmitä öljy ja vaha vesihauteessa. Sekoita koko ajan kunnes vaha sulaa. Lisää lanoliini tai hunaja tai kookosrasva. Sekoita ja ota liedeltä. Lisää yrttiuute, vesi tai eteerinen öljy. Sekoita seosta kunnes se on jäähtynyt. Kaada voide lasipurkkiin. Säilytä jääkaapissa.

Puhdistusemulsion perusohje I
1 rkl maitoa tai kirnupiimää
1 rkl maissijauhoa, perunajauhoa tai arrowjuurijauhetta
2 tl jojobaöljyä tai oliiviöljyä
1 rkl yrttiuutetta tai 1 tippa eteeristä öljyä
Laita maito ja öljy kattilaan vesihauteeseen ja lisää tärkkeys. Sekoita koko ajan. Nosta seos liedeltä kun se on paksuntunut. Lisää yrttiuute tai eteerinen öljy koko ajan sekoittaen. Säilyy jääkaapissa noin viikon.

Puhdistusemulsion perusohje II
3 dl kirnupiimää tai jogurttia
50 g kuivattuja tai 25 g tuoreita seljankukkia tai muuta yrttiainesta.
Laita ainekset kattilaan ja anna kiehua 30 min hiljalleen. Nosta pois lämmöstä ja hauduta 2 h. Siivilöi ja pullota. Säilyy jääkaapissa viikon.
Voit korvata yrtit 60 ml jauhettua mantelia.

Puhdistusöljyn perusohje
3 rkl manteliöljyä tai mitä hyvänsä muuta kasvisöljyä
1 rkl jojobaöljyä
(1 tl yrttiuutetta tai 1 tippa eteeristä öljyä)
Laita kaikki raaka-aineet pulloon ja ravistele. Pullota. Säilyy huoneenlämmössä noin ½ vuotta. Jääkaapissa vuoden. Voit jättää yrttiuuttet ja eteerisen öljyn pois jos haluat.

Muut ohjeet:

Juhannusajan puhdistusaine
1 dl jogurttia
2 mansikkaa
2 rkl kaurahiutaleita
1 tl hunajaa
ripaus sitruunamelissaa
Laita ainekset tehosekoittimeen ja sekoita 20 sek. Valmista tuli. Kostuta kasvot ensin vedellä, ota noin 2 rkl seosta kämmenelle, lisää hieman vettä ja levitä sitten tämä puhdistusaine kasvoille, pyörittele sormenpäillä ja huuhtele pois haalealla vedelle. Huuhtele lopuksi kylmällä vedellä. Säilyy jääkaapissa 2-3 päivää.

Kaura-maito puhdistusaine
1 dl maitoa
3 rkl kaurahiutaleita
3 tippaa geraniumin eteeristä öljyä tai muuta eteeristä öljyä
Laita ainekset tehosekoittimeen ja sekoita 20 sek. Valmista tuli. Kostuta kasvot ensin vedellä, ota noin 2 rkl seosta kämmenelle, lisää hieman vettä ja levitä sitten tämä puhdistusaine kasvoille, pyörittele sormenpäillä ja huuhtele pois haalealla vedelle. Huuhtele lopuksi kylmällä vedellä. Säilyy jääkaapissa 2 päivää.
Eteerisen öljy voi jättää poiskin. Seokseen voi lisätä 3-5 rkl haluamaansa yrttijauhetta tai yrttiuutetta. Voit myös lisätä 1 tl hunajaa.

Keijukaisen kasvopesu (kaikille ihotyypeille)
2 rkl rouhittuja manteleita tai azukipapuja
1 rkl kaurahiutaleita
3-5 tl kuivattuja ruusunterälehtiä
3-5 tl kuivattuja appelsiininkuoria
3-5 tl kuivattuja laventelinkukkia
3-5 rkl kookoshiutaleita
1 rkl mangovoita tai kookosrasvaa
1-3 rkl manteliöljyä tai muuta kasvisöljyä
Laita ainekset tehosekoittimeen ja sekoita 20 sek. Valmista tuli. Kostuta kasvot ensin vedellä, ota noin 2 rkl seosta kämmenelle, lisää hieman vettä ja levitä sitten tämä puhdistusaine kasvoille, pyörittele sormenpäillä ja huuhtele pois haalealla vedelle. Huuhtele lopuksi kylmällä vedellä. Säilyy jääkaapissa viikon.
Voit käyttää myös muita kun tässä mainittuja kuivattuja yrttejä esim. kuivattua sitruunankuorta, limetinkuorta, kanelia, inkivääriä, laakerinlehteä, maustepippuria, vaniljaa.

Kleopatran tehopuhdistaja (normaalista rasvaiselle iholle)
1 rkl auringonkukansiemen rouhetta
5 tummaa rypälettä
½ tl ruokasoodaa
1 tl tislattua vettä
Laita ainekset tehosekoittimeen ja sekoita 20 sek. Valmista tuli. Kostuta kasvot ensin vedellä, levitä sitten tämä puhdistusaine kasvoille, pyörittele sormenpäillä ja huuhtele pois haalealla vedelle. Huuhtele lopuksi kylmällä vedellä. Säilyy jääkaapissa viikon.

Kookos-ananas puhdistusaine (kuivalle ja vanhenevalle iholle)
1 dl kermavaahtoa
1 rkl ananasmehua
2 rkl kookosöljyä
Sekoita kaikki ainekset keskenään. Purkita. Säilytä jääkaapissa. Käytetään aamuin illoin kasvojen puhdistukseen.

Kurkkupuhdistusvoide (kaikille ihotyypeille)
10 cm pätkä kurkkua hienonnettuna
4 rkl perunaa hienonnettuna
1-2 tl leivinsoodaa (kuivalle iholle 1 tl rasvaiselle 2 tl)
1 muna
50 ml maustamatonta jogurttia (rasvaiselle iholle rasvatonta jogurttia)
Laita ainekset tehosekoittimeen ja sekoita 20 sek. Valmista tuli. Kostuta kasvot ensin vedellä ja levitä sitten tämä puhdistusaine kasvoille, pyörittele sormenpäillä ja huuhtele pois haalealla vedelle. Huuhtele lopuksi kylmällä vedellä. Säilyy jääkaapissa 2-3 päivää.

Kurpitsapuhdistus (kuiva iho)
1 kurpitsan sisukset
1 tl karkeaa suolaa
Poista kurpotsasta sisukset ja laita kattilaan, lisää hieman vettä 1- 2 dl. Keitä kypsäksi. Laita yhdessä suolan kanssa tehosekoittimeen ja sekoita 20 sek. Valmista tuli. Kostuta kasvot ensin vedellä ja levitä sitten tämä puhdistusaine kasvoille, pyörittele sormenpäillä ja huuhtele pois haalealla vedelle. Huuhtele lopuksi kylmällä vedellä. Säilyy jääkaapissa viikon.

Lesepuhdistusaine (rasvainen ja epäpuhdas iho)
1 kupillinen pellavansiemeniä (hienoksi rouhittuna)
1 kupillinen vehnäleseitä
Sekoita ainekset keskenään ravistelemalla. Kostuta kasvot haalealla vedellä. Laita noin 1 tl seosta kämmenelle ja lisää lämmintä vettä. Sekoita kunnes puuroutuu. Hiero seoksella kasvojen ja kaulan ihoa varovasti pyöritellen. Huuhtele pois haalealla vedellä.

Omenapuhdistusemulsio (kaikille ihotyypeille)
1 omena
1 rkl maitoa
1 rkl valkosavea, (kaoliini)
Laita ainekset tehosekoittimeen ja sekoita 20 sek. Valmista tuli. Kostuta kasvot ensin vedellä ja levitä sitten tämä puhdistusaine kasvoille, pyörittele sormenpäillä ja huuhtele pois haalealla vedelle. Huuhtele lopuksi kylmällä vedellä. Tämä on kerta annos, joten ei säilytellä missään.
Voit korvata omenan 4-5 isolla kypsällä mansikalla tai puolikkalla banaanilla.

Ruokasoodapuhdistusaine (rasvainen iho)
2 rkl ruokasoodaa
2 rkl riisiä, karkeaksi jauhettuna (esim. kahvimyllyssä tai viljamyllyssä)
(1 tl saippuaa)
(1 tl hienoksi raastettua sitruunankuorta tai 1 tippa eteeristä öljyä)
Sekoita kaikki ainesosat keskenään. Saippuan ja sitruunankuoren tai eteerisen öljyn voi jättää pois. Kostuta kasvot haalealla vedellä. Laita noin 1 tl seosta kämmenelle ja lisää lämmintä vettä. Sekoita kunnes puuroutuu. Hiero seoksella kasvojen ja kaulan ihoa varovasti pyöritellen. Huuhtele pois haalealla vedellä. Säilyy hyvin huoneenlämmössä.
Tämän puhdistusaineen kostutuksen voi käyttää myös omenamehua, appelsiinimehua, ananasmehua, tomaattimehua, ryplälemehu jne. varsinkin, jos et laita sekaan hajusteita.

Saippuan ystäville
1 dl perusnestesaippuapohja
1 tippa eteeristä öljyä
1 tl jojobaöljyä
Laita ainekset pullon ja ravistele. Säilyy vuoden huoneen lämmössä. Ravistettava ennen käyttöä

Vehnäalkiopesuaine (kuiva ja karhea iho)
1 kuppi vehnänalkioita tai kaurahiutaleita (ei pikahiutaleita)
2 rkl kamomilla-uutetta tai muuta haluamaasi yrttiuutetta
vettä
Laita venhnänalkiot ja yrttiuute astiaan. Kaada päälle haaleaa vettä, kunnes seoksesta muotoutuu pehmeä puuro. Kostuta kasvot ensin vedellä ja levitä sitten tämä puhdistusaine kasvoille, pyörittele sormenpäillä ja huuhtele pois haalealla vedelle. Huuhtele lopuksi kylmällä vedellä. Tämä on kerta annos, joten ei säilytellä missään.
Jos halaut voit lisätä tähän ripauksen basilikaa tai persiljaa.

Viinirypälepuhdistus
10 vihreää viinirypälettä
2 rkl riisijauhoja
1-2 tl kuivattua kamomillaa tai muuta yrttiä
Laita ainekset astiaan ja murskaa tai käytä tehosekoitinta. Levitä seos kasvoille ja anna vaikuttaa hetken, ennenkuin pyörittelet sitä sormenpäillä. Huuhtele haalealla vedellä pois. Kerta-annos ei säilytellä.

Katso myös:
Saippuan valmistus
Tee itse Hiusväri
Tee itse kasvovoide ja muita voiteita
Tee itse Meikkituotteet

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti