9.12.09

Kännykkä ja etiketti

Kukaan ei sitä todella tarvitse ja se on silti lähes kaikilla suomalaisilla, mikä se on? Matkapuhelin eli kotoisasti kännykkä.

Koska olen perusteellinen luonne, yritin löytää tätä juttua varten tietoa nimenomaan etikettipuolelta, mutta jostain syystä löysin vinon pinon tutkimuksia kännykän vaarallisuudesta ja vaarattomuudesta. Suurin osa nollatutkimuksia ja huonosti tehtyjä tutkimuksia. Sitten vielä joku kehtaa julkisesti väittää että tutkimuksia ei ole. En nyt keskity kännykän vaarallisuuteen, vaan käyttämiseen ja käytöstapoihin eli etikettiin.

Millon pitää kännykkää päällä ja milloin ei?
Jos kännykkä on työkännykkä, oletusarvo on että se on päällä työaikana. Jos et ole 24 tunnin päivystysvuorossa sitä ei tarvitse pitää auki koko vuorokautta. Ainoastaan työajalla. Kun olet töissä, olet tavoitettavissa työkännykästä. On toki töitä, joissa kännykkää ei voi pitää päällä koko ajan, silloin on hyvä että kännykässä on vastaajapalvelu, joka kertoo milloin voi soittaa uudelleen tai että soittajalle soitetaan takaisin aikanaan. Jos soittajalle soitetaan takaisin se on hyvä tehdä saman päivän aikana.
Mitä tulee omaan henkilökohtaiseen kännykkään voit melko vapaasti päättää pidätkö sitä auki 24/7 eli koko ajan vai vain silloin kun haluat. Suosittelen että pidät kännykkääsi auki vain päivisin ja silloinkin rajoitetun ajan. Säästyt monelta stressiltä ja mielipahalta.
On kuitenkin paikkoja, jossa suositellaan kännykän sulkemista. Tälläisiä paikkoja ovat kirkot, kirjastot, museot, koulut, sairaalat, ravintolat, hoitolat ja muut yleiset rakennukset ja kulkuvälineet (kaikki kulkuvälineet, myös oma auto). Älä pidä kännykkää auki kokouksissa tai yleisissä tilaisuuksissa. Kännykän ääni nimittäin häiritsee ja toinen asia, joka häiritsee on kännykän käyttäjän möykkääminen kännykkään. Kännykän käyttäjän mielen harhailusta on lukuisia tutkimuksia. Kun puhuu kännykkään ei pysty keskittymään muuhun kunnolla.
Suositeltavaa kännykän sulkeminen on myös silloin kun juttelet toiselle ihmiselle kasvokkain. Erityisesti jos olet vierailulla toisen ihmisen kotona. On erittäin epäkohteliasta puhua kännykkään vierailun aikana. Sulje siis kännykkä kun menet vierailulle tai jätä se kotiisi. Jos puhut kännykkääsi toisen kotona, hän tulkitsee sen niin, että hän ei ole huomion arvoinen ja haluat tahallaan loukata häntä jotenkin. Sama pätee myös isäntä- ja emäntäväkeen. Kun teillä on vieraita, kännyköihin ei vastailla. Se on loukkaus vieraita kohtaan. Kännykän voi laittaa äänettömälle, jos odottaa tärkeää puhelua. Toki jos molemmat olette samalla älykkyystasolla, kokoonnutte yhteen juttelemaan kännyköihinne. Ette siis juttele toisillenne ollenkaan, vain muille. Miksi ihmeessä vierailette toistenne luona, jos käyttäydytte näin? Jos vierailut ovat näin vastenmielisiä ne voi hyvin lopettaa tyystin.

Kännykkään vastaaminen
Muinaisina aikoina, eli silloin kun telefooni oli uusi keksintö puhelimeen vastattiin puhelinnumerolla. Luuri vain nostettiin ylös ja sanottiin numerosarja. Sittemmin keksittiin että oli kätevämpää vastata omalla nimellä.
Jos kännykkäsi on työkännykkä, niin sano ensin työpaikkasi nimi ja sitten oma nimesi. Jos olet johtavassa asemassa ennen omaa nimeäsi sanotaan vielä titteli tai tehtäväsi yrityksessä.
Omaan kännykkään voi vastata omalla nimellä. Se käytätkö koko nimeä vai vain etu- tai sukunimeä on mielestäni makuasia. Suosittelen kuitenkin koko nimen käyttöä, varsinkin jos et ole varma kuka on soittaja.
Sinulla on oikeus omaan aikaasi, jos soittaja soitti sinulle silloin kun sinulla on muuta tekemistä, sen voi sanoa ihan suoraan. "Valitettavasti en voi puhua kanssasi juuri nyt, soitatko uudelleen huomenna" tai "Voinko soittaa sinulle tunnin päästä." Tämä ei ole epäkohteliasta ja soittajan tulee ymmärtää että kaikki ihmiset eivät ole tavoitettavissa aina kun hän niin haluaisi. Kohteliaampaa on sulkea kännykkä kokonaan, jos ei halua puheluita.
Jos olet paikassa missä kännykkään ei suositella vastattavaksi ja puhelimesi on äänettömällä ja näet että sinulle on puhelu. Vain jos puhelussa on kysymys elämästä ja kuolemasta, voit vastata siihen, muuten jätät sen odottamaan parempaa hetkeä. Silloinkin kun vastaat pyydä anteeksi paikalla olevilta ja kerro miksi vastaat kännykkään. "Anteeksi että joudun vastaamaan tähän puheluun, isäni on ollut pahassa liikenneonnettomuudessa ja odotamme tietoja hänen tilastaan." Mene puhumaan jonnekin syrjemmälle ja lopeta puhelu niin pian kuin mahdollista.
Jos vastaat toisen henkilön kännykkään kerro ensin kenen kännykkään vastaat ja sitten oma nimesi. Esim. "Maija Meikäläisen kännykkä, Matti Meikäläinen." Näin soittaja tietää kenen kanssa puhuu. Jos tavoitteltu henkilö ei pääse puhelimeen, voit jättää hänelle soittopyynnön tai kertoa koska hänet mahdollisesti tavoittaa. Soittopyyntöihin pyritään vastaamaan 24 tunnin sisällä, jos se ei onnistu siitä on hyvä mainita soittajalle.

Kännykällä soittaminen
Kun soitat toiselle henkilölle. Sano aina oma nimesi ja kenen asioissa soittelet. Sano nimesi niin selvästi että vastaajan ei tarvitse kysyä "Kenen kanssa minä juttelen?" Sano myös heti toiseen lauseeseen mitä asiasi koskee. Mikään ei ole ärsyttävämpää kun kuunnella ihmistä, joka ei pääse asiaan. Älä haaskaa muiden ihmisten aikaa. Kerro oma nimesi myös silloin kun kännykkään vastaa lapsi.
Ennen soittamista voi olla hyvä miettiä mitä aikoo sanoa ja kenelle. Tärkeät asiat on hyvä kirjoittaa ylös, että muistaa puhua ne.
Ole erityisen selkeä työpuheluissa, yksityispuhelut voivat olla rennompia. On ystävällistä kysyä henkilöltä, jolle soittaa: "Onko sinulla/teillä aikaa puhua?". Vaikka hän kännykkään vastasikin hänellä saattaa olla esim. kiire linja-autolle ja hän ei jouda jaarittelemaan paria minuuttia kauempaa.
Jos lainaat toisen henkilön kännykkää puheluusi, kysy lupa ja maksa puhelu. Samoin jos pyydät toista henkilöä soittamaan puolestasi on hyvä maksaa puhelu ja hieman ylimääräistä hänen vaivastaan hoitaa sinun asiaasi.

Väärä numero
Joskus voi yksi numero lipsahtaa väärin ja päädytään puhumaan henkilön kanssa, joka ei ole se, jota tavoiteltiin. Jos olet epävarma menikö puhelu oikeaan paikkaan, voit varmistaa kysymällä: "Onkohan mahdollista puhua .... kanssa?" . Kun huomaat virheesi, pyydä anteeksi: "Anteeksi, taisin valita väärän numeron." Pahoittele häiriötä ja lopeta puhelu nopeasti ja nätisti.

Mihin aikaa on sopiva soittaa?
Työkännykkään soitetaan yleensä työaikana, joka riippuu työpaikasta, yleensä 8-16 välillä toimistoissa, voi olla myös 7-15 tai 9-17 tai 10-18. Työkännykkään ei yleensä soiteta klo 18 jälkeen. Se on kotirauhan häirintää. Eri asia jos työkännykkä on päivystyskännykkä, joka on auki 24 tuntia vuorokaudessa. Silloin voi soittaa mihin aikaan hyvänsä.
Henkilökohtaiseen kännykkään voi soittaa klo 8-20 välillä. Klo 20 jälkeen soittaminen on hyvin epäkohteliasta. Ruoka-aikaan eli klo 11-13 välisenä aikana soittamista on myös hyvä välttää. Ihmisille on suotava ruokarauha. Samoin aikoina, jolloin pieniä lapsia nukutetaan on hyvä välttää soittamista. Osa ihmisistä nukkuu hyvin pitkään viikonloppuaamuisin, tämä on hyvä ottaa myös huomioon, jos soittaa viikonloppuna. Järkevät ihmiset sulkevat kännykän kun eivät halua puheluita tai viestejä.
Jos olet epävarma uskaltaako soittaa vai ei, lähetä tekstiviesti, jos asiasi on tärkeä.

Kännykässä puhuminen
Kun puhut toisen ihmisen kanssa on epäkohteliasta syödä samalla. Kaikki äänet mitä huoneessa on, kuuluvat myös toiseen päähän. Siispä älä raavi itseäsi, piereskele, naputtele pöytää, kirjoita tekstiviestejä tai tietokoneen näppäimistöä turhaan. Älä soita äänekkäistä paikoista kuten tehdassalit, kahvilat, baarit, ravintolat tai täpötäydet tilaisuudet, joissa on paljon hajaääniä.
Kun keskustelet toisen ihmisen kanssa keskity häneen. Älä jätä häntä "langoille roikkumaan", jos tulee jotain muuta väliin. Hoida puhelu loppuun ja vasta sitten tee sitä jotain muuta. Jos asian selvittäminen vaatii sitä että joudut hakemaan asioita kauempaa, kerro se ja pyydä soittamaan uudelleen tai että soitat takaisin, kun saat tarvittavat tiedot. Älä tuhlaa ihmisten aikaa odotteluun. On erittäin epäkohteliasta laittaa puhelu roikkumaan ja tarkistaa kuka "koputtaja" on. Hoida puhelut loppuun yksi kerrallaan. Todella töykeää on sanoa:" Hei mun täytyy nyt lopettaa, joku toinen soittaa." Se kertoo että et piittaa soittajasta yhtään ja haluat loukata häntä.
Muista myös että äänensävysi kuuluu toiseen päähän. Kiireinen, kimeä tai epäystävällinen ääni on merkki. Toisessa päässä on hyvä olla tarkkana millä äänellä puhelimeen vastataan. Jos vastaaja on kiireisen kuuloinen tai kännykään vastaaminen kestää (kännykkä hälyyttää useita kertoja), se kertoo järkevälle soittajalle että toisessa päässä voi olla "tilanne" menossa ja tavoiteltu henkilö ei ehkä jouda juttelemaan pitkiä aikoja.

Lapset ja kännykkä
Keskustelu siitä missä iässä lapselle on hyvä hankkia kännykkä vai hankkiako ollenkaan käy kuumana. Yleensä kännykän hankinta on aiheellista siinä vaiheessa kun lapsi itse maksaa puhelinlaskunsa. Kännykän vaaroista on hyvin paljon tutkimustietoa ja en todellakaan suosittele sitä lapsille.
Aikuisten on hyvä olla selvillä lasten liikkumisesta muutenkin kuin kännykän avulla. Kello on olemassa ja aina voidaan sopia etukäteen kellonaika, jolloin lapsi haetaan tai tuodaan harrastuksiinsa tai kouluun. Kännykkää ei tarvita. Jos lapsi ei tunne vielä kelloa, hän ei osaa myöskään käyttää kännykkää.
Jos epäilet lapsen liikkuvan epämääräisissä paikoissa, kännykkä ei auta häntä yhtään. Aikuisen on aina hyvä olla selvillä missä hänen lapsensa on. Lapselle on suotava turvallinen lapsuus aikuisen ohjauksessa.
Omien vanhempien tai holhoojien tehtävä on huolehtia lapsesta, kännykkä ei ole lapsenvahti. Jos omat vanhemmat tai holhooja eivät voi olla paikalla on hyvä varmistaa että joku sellainen henkilö on joka voi ja pystyy huolehtimaan lapsesta.

Tekstiviestit
Ruotisssa teksiviesteistä käytetään lyhennettä, SMS=Short Message Service. Tämä tarkoittaa lyhytviestipalvelua. Pyri pitämään tekstiviestit mahdollisimman lyhyinä ja ytimekkäinä. Jos tekstiviesti pitää lähettää kahdessa erässä, se on liian pitkä. Pitkiä teksiviestejä on hankala käsitellä. Jos asiasi on pitkä, soita tai lähetä sähköpostia. Tekstiviestit ovat lyhyeen viestintään.
Kun saat tekstiviestin kuittaa se, näin lähettäjä tietää että viesti on tullut perille ja luettu. Vastaa viestiin mahdollisimman pian. Tämä tarkoittaa 24 tunnin sisällä, ei sitä että joka viestiin pitää napsutella vastaus sillä punaisella sekunnilla kun kirjekuoren kuva alkaa vilkkua ruudulla.
Älä kirjoittele viestejä, kun olet muiden henkilöiden seurassa. Se on hyvin epäkohteliasta. Tekstiviesti katsotaan henkilökohtaiseksi viestiksi ja niiden jakaminen on myös epäkohteliasta.

Puhelinvastaaja
Kun soitit kännykkään, jossa vastaakin automaattivastaaja. Kuuntele mitä siellä sanotaan. Jos kehoitetaan soittamaan tiettyyn aikaan, toimi niin. Jos taas kehoitetaan jättämään viesti niin kerro nimesi ja PUHELINNUMEROSI ja asiasi lyhyesti ja selkeästi. Voit vielä lopuksi toistaa puhelinnumerosi, näin sinut on helpompi tavoittaa.

Salainen numero
On ihmisiä, jotka eivät halua olla yleisesti tavoitettavissa ja heillä on salainen numero. Heillä on omat syynsä tähän valintaan. Kunnioita sitä. Jos joku uskoo sinulle salaisen numeronsa, sinä et saa kertoa sitä muille. Salainen numero ei näy numerotiedustelussa. Numeronsa voi muuttaa salaiseksi, mutta se ei tunnu estävän puhelinmarkkinointia mitenkään.

Puhelun lopettaminen
Samat hyvästelyfraasit pätevät kuin muussakin keskustelussa. Jos haluat voit piristää toisen päivää lopettamalla puhelun hyvään toivotukseen: "Hyvää päivänjatkoa".

Hätäpuhelut
Kun soitat hätäkeskukseen. Kerro kuka olet ja mistä soitat. Kerro mitä on tapahtunut. Noudata saamiasi ohjeita. Lopeta puhelu vasta kun saat luvan siihen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti