9.11.09

Lintujen talviruokinta

Luonnosta vieraantuneille nykyihmisille tekee ihan hyvää ruokkia edes lintuja. Lintujen ruokkimisesta ei saa lintuinfluenssaa eikä salmonellaa, eikä lintujen ruokkiminen ole yleensä vaarallista. Kädet on kuitenkin syytä pestä lintujen ruokkimisen jälkeen.
On kuitenkin muistettava että jos ruokkimisen aloittaa sitä pitää jatkaa kevääseen asti. Lintujen ruokintakausi alkaa loka-marraskuussa ja loppuu Etelä-Suomessa huhtikuussa ja Pohjois-Suomessa toukokuussa. Kesällä linnuille riittää yleensä ravintoa muutenkin.

Mitä hyötyä on lintujen ruokkimisesta:
Linnut selviävät paremmin talven yli, oppit tunnistamaan eri lintuja, linnut huolehtivat vuorostaan kesällä tuhohyönteisten hävityksestä.

Lintulaudan tai lintujen ruokinta-automaatin voi rakentaa itse tai ostaa valmiina.

Itse rakennellessa huomioitavaa:
-katto-osan on oltava niin iso että lumi tai vesi ei pääse valumaan ruuan päälle
-ruokaa on vain sopivasti näkyvillä ja sitä tulee lisää näkyville kun linnut syövät
-ruoka on suojattu niin että linnut eivät pääse kakkimaan sen päälle
-linnut eivät vahingossakaan pääse sisään itse ruoka-osastoon, vaan ruoka valuu syömä-alueelle
-ei mitään sellaisia osia, joihin lintu voisi jäädä kiinni
-ruokaa on helppo laittaa laudalle tai automaattiin lisää, kun se alkaa loppua
-ruuan määrää voi tarkkailla ulkopuolelta ja nähdä koska sitä pitää lisätä.
-lintulaudan tai ruokinta-automaatin puhtaanapito

Lintulaudan tai ruokinta-automaatin paikka
Perinteisesti lintulauta sijoitettiin talon ikkunan läheisyyteen, jotta lintujen elämää voisi seurata. Monet linnut kuitenkin vierastavat kovin "vilkasta" ruokapaikkaa, joten suojainen paikka, josta petolinnut eivät huomaa on usein parempi paikka. Linnuilla pitää kuitenkin olla hyvä näkyvyys ympäristöön. Paikka ei saa olla liian tuulinen, muutoin ruoka lentää tuulen mukana pois ja kovalla tuulella saattaa lintulautakin lähteä liitoon.
Mikäli pihalla tilaa on, voi ruokintapaikkoja olla useitakin. Näin useammat linnut pääsevät syömään. Lintulaudoilla on yleensä kova nokkimisjärjestys ja pienemmät ja nuorimmat linnut jäävät yleensä viimeisiksi. Kun ruokaa on monessa paikassa, myös vähäväkisemmät pääsevät osille.
Jos et halua oravia laudalle, se on sijoitettava sellaiseen paikkaan, johon oravat eivät pääse käsiksi. Huom! Oravat ovat paljon fiksumpia kuin miltä vaikuttavat.
Jos lähistöllä on kissoja, ruokintapaikka on sijoitettava kissojen ulottumattomiin. Kissoista on kiva väijyä lintuja.

Mitä linnut syövät?
-auringonkukansiemeniä
-hampunsiemeniä
-hedelmiä
-hirssinjyviä
-ihraa
-kauranjyviä
-kauraryynejä
-kookosrasvaa
-kuivattuja omenia
-leivänmuruja
-marjoja
-pihlajanmarjoja
-pähkinöitä (murskattuna)
-rusinoita
-suurimoita
-talia

Keltasirkut, punatulkut ja varpuslinnut - kauralyhde
Tiaiset ja tikat - rasvakimpale, talipallo
Tilhet ja rastaat - kuivatut marjat (pihlajanmarjat, orapihlajanmarjat, aronian, ruusun ja muiden koristepensaiden ja -puiden marjat)

Linnuille ei saa antaa pilaantunutta, suolaista, jauhemaista tai vettynyttä ruokaa. Talipallot ja rasva on hyvä olla verkolla suojattua, muutoin näädät, oravat tai varikset voivat viedä ne mennessään.

Lintulaudan ja ruokinta-automaatin puhdistus
Lintujen ruokintapaikka on hyvä pitää puhtaana. Aina kun ruoka on loppunut, ruokintapaikka pestään ja puhdistetaan, ennenkuin sinne laitetaan uutta ruokaa. Puhdista ruokintapaikka käsineet kädessä ja siivoa myös maahan varissut ruoka pois.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti