29.10.09

Tee itse vaatteiden korjaus

Alunperin piti kirjoittaa siitä miten edulliseksi tulee vaatteiden valmistaminen itse. Kävin eilen kangaskaupoissa tutkimassa tarjontaa ja meinasi itku päästä. Sekundakankaita myydään ylihintaan. Hyviä kankaita oli miltei mahdotonta löytää ja kun viimein löytyi, ne olivat todella kalliita. Kaikki oheismateriaali kuten vetoketjut, napit, langat, kiinnittimet jne. olivat myös hyvin kalliita. Perun pyhät puheeni, suoritettuani ensin muutamia helppoja yhteenlaskutoimituksia. Totuus on että valmisvaatteet tulevat paljon edullisemmiksi ostaa, kuin tehdä vaatteet itse. (Jos se ei kiusaa että edulliset vaatteet on tehty halpatuontimaissa pikkukätösten ja vähän isompienkin voimin.) Poikkeuksena kuitenkin se, että ostaa kankaita alennusmyynneistä tai jäännöspala-laatikoista. Kankaita kannattaa myös tuoda ulkomaantuliaisina, jostain syystä ne ovat muualla edullisempia ja usein laatukkaampiakin. Kirppareita ja muita myyntitilaisuuksia kannattaa myös hyödyntää kankaiden ja ompelutarvikkeiden etsinnässä. Kannatan kaikkea itsetekemistä, joten jos rahaa vain on, niin tottakai luomaan omia hienoja yksilöllisiä vaatteita.

Vaatteiden korjaus taas kannattaa aina. Varsinkin jos materiaali, josta vaatteet on tehty on muuten hyvää ja kestävää. Vaatteiden valmistaminen vanhoista hyvistä materiaaleista, vanhojen kankaiden ja vaatteiden uusiokäyttö, vaatteiden muodistaminen ja muuttaminen omaan kokoon sopivaksi kannattaa myös aina. Käsittelen tässä vain korjauksia ja niitäkin lyhyesti.

Koska ompelukone on kallis investointi pelkästään pikkukorjauksia varten, annan ohjeet sekä käsin- että koneompeluun. Jos perheesi on iso ja korjattavaa riittää, silloin ompelukone maksaa itsensä takaisin ja kannattaa ehdottomasti hankkia. Ihan pieniä korjauksia varten ompelukonetta ei yleensä kannata kaivaa esiin, koska korjauksen saa käsin valmiiksi ennen kuin ehtii kaivaa ompelukoneen esiin, puolaa sopivan langan ja lagoittaa koneen.

Perustarvikkeet

Ompelulanka
Valitse lanka joka sopii kankaan kuitusisältöön, vahvuuteen ja ompeluun.
Ompelulanka on tärkein osatekijä vaatteessa. Laadukas lanka on sileä, ei katkea helposti. Sen väri on tasainen, samoin koostumus ja kierre. Heikkolaatuisella langalla ommellun vaatteen saumat ratkeavat helposti ja vaate voi hajota jopa pesukoneessa.
Useille kankaille sopii tavallinen yleislanka (puuvilla tai puuvillapolyesteri). Ohuille kankaille on paras käyttää ohuempaa lankaa ja paksuille paksumpaa. Luonnonkuitulankoja kuten puuvilla- ja silkkilangat käytetään luonnonkuitukangaiden (puuvilla, pellava, silkki, villa) ompelussa. Sekoitelankoja kuten puuvillapolyesteri ja keinokuitulankoja kuten polyesterilanka, voidaan käyttää sekä luonnonkuitu- että keinokuitukankaita ommeltaessa. On kuitenkin muistettava että puuvillalanka kestää pesua 95°C:ssa, silkkilanka vain 30°C:ssa. Älä ompele puuvillaa silkkilangalla, jos kysymyksessä on käyttövaate. Kirjontoihin ja vaatteisiin, joita ei vesipestä kuumassa, silkkilankaa voi kyllä käyttää. Polysterisekoitelangat ja polyesterilangat kestävät pesua vain 60°C:een asti. Saumuriin kannattaa hankkia omat saumurilankansa.
Taloudellisinta on ostaa langat suurissa rullissa. Valitse langat vaateväriesi mukaan ja niin että lanka on astetta tummempi kuin vaateväri. Jos kangas on kuviollinen valitse lankaväri kuviokankaan pohjakankaan tai suurimman kuvion mukaan.
Varastoi langat väreittäin ja merkitse niihin ostopäivämäärä. Lankakaan ei kestä ikuisesti. Vanhoilla langoilla on tapana murtua ja värikin haalistuu ajan myötä. Käytä ensin vanhimmat langat pois. Testaa ensin murtolujuus, vetämällä langasta. Jos katkeaa helposti, lanka on liian vanhaa käytettäväksi.

Napit ja kiinnitykset
Kaksi- tai nelireikäiset napit ovat yleisimmin käytettyjä nappeja. Varrelllisen napin alapuolella on varsi, josta se kiinnitetään vaatteeseen. Napit voivat olla myös kankaalla päällystettyjä.
Nappulat ovat puisia nappuloita, joita käytetään lenkkikiinityksinä. Nappuloita käytetään yleensä päällysvaatteissa (esim. duffelitakki). Agraffit eli nyörikiinnitykset ovat pallukasta ja lenkistä valmistettuja pehmeitä kiinnittimiä, käytetään hienoissa takeissa ja paraatiunivormuissa.
Tarranauhaa käytetään kiinnittämään vaatteen päällekkäin meneviä osia. Tarranauhan kiinnittäminen vaatteeseen voi olla joskus hankalaa. Voit kokeilla leivinpaperin läpi ompelua koneella. Tarranauha on helpoin kiinnittää käsin tikkipistoilla.
Hakasilla kiinnitetään housujen ja hameiden vyötärönauhoja ja pieniä hakasia käytetään muissa kiinnityksissä.
Neppareita voidaan käyttää kiinnittiminä paikoissa, joihin ei muodostu suurta rasitusta. Painonapit tarvitsevat yleensä painonappipihdit tai muun laitteen että niitä voi kotona kiinnitellä. Painonapit eivät myöskään kestä kovin suurta rasitusta.

Vetoketjut
Valitse kankaan värinen tai astetta tummempi vetoketju, jollet halua kiinnittää huomiota vetoketjuun. Jos kangas on kirjava, valitse vetoketjun väri ompelulangan mukaan.
Vetoketjut voivat olla metalli-, muovi- tai synteettisellä hammastuksella varustettuja avovetoketjuja tai umpinaisia malleja. Avovetoketjuja käytetään takeissa.
Polyesterivetoketju, jossa on muovinen tai synteettinen hammastus sopii lähes kaikkiin kevyisiin kankaisiin. Se on kevyt ja joustava, mutta ei ole kovin kestävä.
Metallinen yleisvetoketju sopii urheiluvaatteisiin, housuihin, hameisiin ja leninkeihin, joissa vaaditaan kestävyyttä. Metalliketju voi kuitenkin ruostua, jos joutuu kosteuden kanssa tekemisiin usein.
Messinkinen vetoketju sopii farkkuihin, työvaatteisin ja paksuista kankaista valmistettuihin vaatteisiin sekä keskivahvaan kankaaseen kiinnitettäväksi. Se vaatii usein taustakankaan taakseen ettei värjää ihoa tai alusvaatteita vihertäväksi.
Metallinen avovetoketju voi olla yksi- tai kaksipuolinen. Kaksipuolisessa on vedin molemmissa päissä. Sopii keskivahvoihin ja paksuihin kankaisiin ommeltavaksi. Yleensä jakkuihin tai urheilutakkeihin.
Muovinen avovetoketju on kevyt ja sitä käytetään hiihto-, laskettelu- ja ulkoiluasuissa. Se on tukeva ja suhteellisen kestävä.
Anorakkiketju on muovinen avovetoketju, jossa on kaksi vedintä.

Vinonauhat, reunanauhat, ripsinauhat jne.
Kaikki kankaasta valmistetut nauhat on syytä pestä ennen kuin ne ommellaan kiinni vanhaan kankaaseen. Jos nauhaa ei pestä se voi kutistua ja rypistää vaatteen ikävästi.
Vinonauhaa on olemassa yksin- ja kaksinkertaista sekä kapeaa että leveää. Värejäkin on useita. Käytetään koristeluun ja reunustukseen.
Reunanauhaa ja ripsinauhaa käytetään saumavarojen huolitteluun ja päärmeisiin. Ripsinauhaa voi käyttää myös pyyhkeiden ja vaatteiden ripustinnauhoiksi.
Polvekenauhaa käytetään koristetarkoituksiin, kuten myös terenauhaa.
Kuminauhaa on olemassa monen levyistä (6, 10, 13, 24 mm jne.) neulottua, kudottua tai punottua. Leveää kuminauhaa käytetään vyötärönauhana, kapeat kuminauhat pujotetaan kujaan vyötärölle, ranteeseen tai pääntiehen.

Käsinompelu
Valitse materiaaliin sopiva lanka. Leikkaa langasta noin 50 cm pitkä pätkä. Leikkaa langanpää hieman viistoon ja pujota neulansilmän läpi. Älä kostuta langanpäätä suussa syljellä, epähygienistä. Syljessä on tuhansia bakteereita. Jos lanka ei mene ensimmäisellä yrityksellä neulansilmästä läpi kokeile uudelleen. Voit myös käyttää langanpujoitinta apuna. Niitä myydään hyvinvarustelluissa ompelutarvikeliikkeissä. Pidä neulaa etusormen ja peukalon välissä, muut sormet ovat koukussa kämmenen alla. Jos sormesi ovat kapeat neulaa voi pidellä melko läheltä kärkeä, paksusormisille sopii paremmin läheltä neulan silmää pitely. Paksusormisille sopii myös pitempi neula. Jos haluat voit käyttää sormustinta. Sillä tyrkätään neula kankaan läpi. Aloittelijalle voi olla haastavaa jo pelkkä neulan pitely, joten sormustimeen voi tutusta myöhemminkin, sen käyttö ei ole välttämätöntä. Kun paljon ompelee iho kovettuu kyllä sormenpäissä ja sormustimen käyttötarve vähenee.

Koneompelu
Aseta lankarulla tappiin niin että lankarullan reunassa oleva kolo on eri suuntaan mihin lanka kulkee. Puolaa yksi tai useampi puolia täyteen lankaa. Riippuen työsi koosta. Korjausompeluun riittää yleensä yksi puoliksi tai täyteen puolattu puola. Käytä aina samaa lankaa sekä ylä- että alalankana. Langoita ompelukone ohjekirjasi ohjeitten mukaan. Muista laittaa myös puola koteloonsa että saat alalangan. Valitse ommel - yleensä suora ommel ja piston pituus - yleensä 2,5.
Tarkista että ommeltavat kankaat ovat yhtä kireällä ja sileästi toisiaan vasten. Käännä käsipyörää itseäsi kohti kunnes neula ja langannostaja ovat yläasennossa. Tarkista että ylä- ja alalankaa on näkyvissä noin 10 cm. Käännä langat paininjalan alta taaksepäin. Aseta ommeltavat materiaalit paininjalan alle, niin että saumanvara tulee oikealle ja itse työ kulkee koneesta poispäin. Pidä langanpäitä paikoillaan etusormella ja paina neula kankaaseen oikeaa kohtaan. Laske paininjalka. Ompele aluksi hitaasti ja lisää sitten vauhtia kun tuntuu siltä.

Korjausompelua

Hameen lyhentäminen
Pue hame päällesi, laita kengät jalkaa ja jos käytät hameen kanssa pitkää takkia ota sekin valmiiksi. Hameen pitää olla 1-2 cm:iä lyhyempi kuin takin helma. Näin hame ei vilku takin alta. Käännä helma nuppineuloilla halutun pituiseksi. Katso välillä peilistä. Käännä helma ensin summittaisesti. Riisu hame yltäsi. Katso että sivusaumat ovat yhtä pitkät. Keskietu- ja keskitakasaumojen ei tarvitse olla yhtä pitkät. Tarkista vielä peilistä että helma on tasainen, eikä nouse edestä tai takaa ylös. Lyhennä tai pidennä helmaa tarvittaessa. Jos vatsa on ulkoneva keskietusaumaa voi joutua hieman pidentämään ja jos takapuoli on ulkoneva takasaumaan tarvitaan pidennystä. Varaa noin 4-7 cm päärmeleveyttä varten ja leikkaa ylimääräinen pois. Huolittele leikattu reuna käsin tai koneella siksakilla, voit myös käyttää saumuria. Ohuissa kankaissa helman voi kääntää myös kahteen kertaan, jolloin leikattua reunaa ei tarvitse huolitella. Helman voi kiinnittää monin tavoin. Keskipaksuissa ja ohuissa kankaissa käytetään piilopistoja, joilla saa näkymättömän sauman. Valitse silloin ompelukoneessa piilopisto-ommel ja ompele reunan alta, muutoin käytä suoraa ommelta ja ompele päältä.

Housun lahkeiden lyhentäminen
Laita housut ja ne kengät, joita aiot housujen kanssa käyttää jalkaan. Lahkeen oikea mitta katsotaan kenkien kanssa. Jos tarkoitus on käyttää useamman korkuisia kenkiä, katso mitta matalampien kenkien mukaan, ellet halua että lahkeet laahaavat maata.
Klassinen housunlahkeen pituus on takaa kengänkoron yläreunaan, edessä koskettaa kenkää. Housujen normaali päärmeleveys on 5 cm, ohuessa kankaassa 2,5 - 3,5 cm. Käännä molemmat lahkeet nuppineuloilla halutun pituiseksi. Riisu housut yltäsi ja mittaa sisäsaumojen pituudet samoiksi että molemmista lahkeista tulee saman pituiset. Muista saumavarat ja leikkaa ylimääräinen osa pois. Huolittele leikattu reuna käsin tai koneella siksakilla, voit myös käyttää saumuria. Lahkeet voi kiinnittää monin tavoin. Keskipaksuissa ja ohuissa kankaissa käytetään piilopistoja, joilla saa näkymättömän sauman. Valitse silloin ompelukoneessa piilopisto-ommel ja ompele reunan alta, muutoin käytä suoraa ommelta ja ompele päältä. Farkuissa voit käyttää myös tikkilankaa, jos haluat. Valitse tikkilangan väri farkkujen muiden tikattujen saumojen mukaan. Farkuissa lahkeisiin voi kääntää sentin parin päärmeet.

Kaulallisen napin ompelu käsin
Laita lanka neulansilmään ja tee langanpäähän solmu. Aseta nappi haluttuun kohtaan kankaalle. Napin kaula kohtisuoraan kangasta kohti. Ompele lanka kiinni kankaaseen pienellä pistolla napin alta. Vie lanka reiän läpi ja taas alas kankaaseen ja kankaan läpi. Toista 4-6 kertaa. Päättele lanka solmulla tai ompelemalla useita pieniä pistoja kankaan taakse.

Kuluneet lahkeensuut
Yleensä syynä on liian pitkät housut, joita ei ole ajoissa lyhennetty. Pura lahkeen käänteet auki ja silitä suoraksi. Jos käänteet ovat kovin likaiset, housut voi pestä ensin koneella. Sovita housuja jalkaa ja toimi samoin kuin housun lahkeita lyhennettäessä. Rispaantuneeseen kohtaan voi silittää kiinni tukikankaan nurjalle puolelle, ellei se käänny saumanvaran sisäpuolelle. Jos kulunut kohta ei käänny nurjalle, vaan jää lähes näkyviin nurjalta puolelta, korjaukseen voi käyttää myös vinokaitaletta, joka ommellaan paikoilleen niin että kulunut kohta jää sen sisälle.

Löystynyt kuminauha
Ratko hieman kuminauhakujaa auki ja poista vanha kuminauha kujasta. Mittaa ja leikkaa sopivanmittainen pätkä uutta kuminauhaa. Pujota kuminauha kujaan käyttäen apuna pientä hakaneulaa. Kiinnitä toinen pää kuminauhasta hakaneulalla ja pujota hakaneula kuminauhoineen kujan kautta. Ota kuminauhan molemmat päät ja ompele ne käsin tikkipistoilla yhteen tai siksakkaa koneella yhteen. Korjaa aukiratkomasi kohta käsin tikkipistoilla tai koneella suoralla ompeleella.

Nahkapaikka
Jos tavallinen kangaspaikka ei ole tarpeeksi kestävä, on paras siirtyä nahkaan. Leikkaa nahasta noin 3 cm tarvittavaa suurempi paikka. Vaihda ompelukoneeseen isohko nahkaneula ja ompele ilman lankaa kerran paikan ympäri, saat valmiit reiät. Jos ompelukonetta ei ole tee reiät naskalilla tai jollain muulla terävällä pienellä esineellä. Aseta paikka sopivalle kohdalle ja ompele rei'istä napinläpipistoin. Voit myös hurauttaa paikan paikoilleen ompelukoneen siksak-toiminnolla.

Nepparin kiinnitys
Kiinnitä nepparit noin 3-6 mm päähän vaatekappaleen reunasta. Ompele paikalleen jokaisesta reiästä yksinkertaisella langalla. Ompeleet tulevat vain nurjalle puolelle, kankaan päällipuolelle ei mennä.

Paikkaaminen (peruspaikka)
Jos paikan ei haluta erityisesti näkyvän, valitaan samaa tai mahdollisimman samaa kangasta oleva paikka kuin paikattava vaatekin. Uudesta kankaasta otettu paikka liotetaan ensin kuumassa vedessä ja silitetään ja vasta sitten laitetaan käytettyyn vaatteeseen. Käytetystä vaatteesta leikattu paikka voidaan käyttää sinällään.
Tutki millainen reikä vaatteessa on. Katso että reiän ympärille jää riittävästi kestävää kangasta. Merkaa alue nuppineuloilla.
Paikan muoto voi olla mikä hyvänsä, yleisin on suorakulmio. Ruudullisissa, raidallisissa tai kuviollisissa kankaissa yritä saada paikka osumaan kuvion mukaan. Näin siitä tulee vähemmän näkyvä.
Kun leikkaat paikkakangasta katso että langansuunta on sama paikassa ja paikattavassa kankaassa. Leikkaa paikkakankaasta sopivankokoinen paikka, muista saumavarat. Parempi liian iso paikka, kuin liian pieni.
Ompelu käsin: Pujota lanka neulansilmään ja tee solmu langan päähän. Ompele ensimmäinen pisto niin että se jää paikan reunan alle. Ompele pieniä etupistoja paikan reunaan. Ensimmäinen pisto kiinnittyy aina seuraavan piston alle. Lanka päätelllään ompelemalla pieniä etupistoja taaksepäin. Jos haluat kestävämmän paikan ompele se tikkipistoilla.
Ompelu koneella: Aloita ompelu paikan kulmasta. Ompele paikan ympäri niin että alku- ja loppupistot yhtyvät. Katkaise langat niin että jää helposti solmittavat "hännät", pujota langat kankaan nurjalle puolelle ja solmi pareittain yhteen. Katkaise langat tai pujoita kankaiden väliin. Voit ommella paikan myös siksak-ompeleella.

Paikkataskun repeämä
Vaate on silloin revennyt taskun yläreunasta niin että kankaassa on repeämä. Parsi repeämä kiinni tai toimi kuten korjaisit palkeenkieltä. Silitä vahvistukseksi vielä tukikangas nurjalle puolelle. Ompele taskun kulma uudestaan kiinni käsin tai koneella käyttäen samaa pistonpituutta mitä alkuperäisversiossakin oli.

Palkeenkieli, repeämä
Joskus kangas voi tarttua terävään esineeseen ja revetä. Jos kangas on muutoin ehjää, ei tarvita paikkaa, vaan kankaan reunat voidaan yhdistää luotospistoin. Yliluottele kankaan oikealta puolelta repeämän reunat löyhästi kiinni. Ompele sitten repeämän yli oikealta puolelta vaakasuoria etupistoja hieman repeämän yli molemmin puolin. Päätä lanka nurjalle. Ompelukoneella voit tehdä yliluottelun siksakilla.
Jos kangas on jo vanhaa ja heikkoa, näiden toimien lisäksi kangas vahvistetaan nurjalta puolelta silitettävällä tukikankaalla. Leikkaa tukikankaasta repeämän muotoinen, mutta hieman suurempi pala. Kiinnitä silitysraudalla kankaan nurjalle puolelle.

Polvien vahvistaminen
Jos tiedät että vaate tulee kovaan käyttöön ja polvet kuluvat kuitenkin puhki. Voit vahvistaa polvien kohdat ompelemalla niihin paikat. Jos kangas on jo kulunut lähes rikki, ompele siksakilla langansuuntaisia rivejä kuluneeseen kohtaan ja laita vasta sitten paikka.

Ratkenneen sauman korjaaminen (suorasauma)
Tarkoitus on rakentaa yhdyssauma. Leikkaa mahdolliset pitkät langanpäät poikki rikkinäisestä saumasta. Ompele aukko kiinni koneella suoralla ompeleella tai käsin tikkipistoilla vaatteen nurjalta puolelta. Aloita 5 cm alkuperäisen ompeleen päältä ja lopeta 5 cm alkuperäisen ompeleen päälle, jos tilaa sen verran on. Jos ratkennut sauma on sellaisessa kohdassa, missä se joutuu koville, voit ommella saumaa vahvistamaan toisenkin ompeleen juuri tekemäsi päälle tai viereen.
Jos kangas ratkenneen sauman kohdalta vaikuttaa heikolta tai on revennyt. Ompele kapea nauha aukon kohdalle nurjalle puolelle ja 3 cm alkuperäisen ompeleen päälle molemmista reunoistaan.
Jos kangas on trikoota tai muuta joustavaa materiaalia käytä siksak-ommelta.

Ratkennut farkkusauma, katesauman korjaus
Saumassa on näkyvissä kaksi ommelta. Jos reuna repsottaa, sen voi ommellla päärmepistoin kiinni ensin. Sitten tarvitaan paksua tikkauslankaa, joka on samanväristä kuin lanka saumassa. Jos tikkauslankaa ei ole käsillä, käytä kaksinkertaista ompelulankaa. Voit tehdä korjauksen tikkipistoin käsin tai suoralla ompeleella koneella. Käytä yhtä pitkiä pistoja kuin alkuperäisversiossa.

Reikä taskupussissa
Korjausmahdollisuuksia on monia. Jos reikä on pieni sen voi harsia kiinni. Jos reikä on lähellä saumaa sen voi leikata pois ja ommella uuden sauman. Jos reikä on iso, voi korvata osan taskupussia uudella tai vaikka koko taskupussin.
Jos koko taskupussi meni vaihtoon. Pura vanha taskupussi irti. Käännä uusi taskupussi nurinpäin ja taita yläreunat nurjalle puolelle. Aseta taskunsuun reunat taitettujen taskupussinreunojen päälle ja harsi yhteen. Käännä tasku oikein päin ja ompele pussi taskunsuuhun päärmepistoin. Poista harsinlangat.

Reiällisen napin ompelu koneella
Vaihda koneeseen napinläpijalka ja laske syöttäjän hampaat tai peitä ne levyllä, riippuen konemallista. Säädä ommel siksakiksi. Valitse tikin pituudeksi napinompeluasento tai nolla, koneesta riippuen.
Aseta nappi kankaalle oikealle kohdalle ja tuo molemmat paininjalan alle. Laske neula napinreikään kääntämällä käsipyörää itseäsi kohti. Laske paininjalka. Käännä käsipyörää kunnes neula nousee taas yläasentoonsa. Jos kangas johon nappia kiinnität on paksua ja tarvitset nappiin kaulan. Pujota hammastikku tai cocktailtikku napin ja kankaan väliin. Säädä siksak niin että ommelleveys on napinreikien välinen matka. Ompele nappi kiinni. Muista päätellä langat.

Reiällisen napin ompelu käsin
Pujota lanka neulansilmään ja tee solmu langanpäähän. Aseta nappi oikeaan kohtaan kankaalla. Jos ompelet kaksireikäisen napin, asettele napinreiät niin että ne ovat samansuuntaisesti napinläven kanssa. Vie neula kankaan nurjalta puolelta läpi napinreiästä. Vie neula toiseen reikään ja kankaan läpi. Jos kangas johon nappia kiinnität on paksua, se saattaa vaatia sen, että teet nappiin kaulan. Tämä tarkoittaa sitä että nostat nappia hieman irti kankaasta, niin että napin ja kankaan väliin jää kankaanpaksuinen alue. Voit käyttää napin ja kankaan välissä apuvälineenä hammastikkua tai cocktailtikkua, että väli pysyy tasaisena. Jatka ompelua niin että ompelet 3-4 pistoa kummankin reikäparin läpi. Poista tikku. Vie lanka kankaan läpi, mutta jättäydy nyt napin alapuolelle. Kiedo lanka 2-3 kertaa napin alapuolen ompeleiden ympäri. Päättele lanka solmulla tai tee muutama pieni pisto.

Vetoketjun lyhentäminen
Synteettisen tai muoviketjun voi lyhetää niin että ompelee siksakilla useita pistoja vetoketjun hampaiden yli halutusta kohdasta. Leikkaa sitten ylimääräinen osa pois. Paksuille muoviketjuille tai metalliketjuille tämä lyhemtämistapa ei sovi. Pyri ostamaan aina sopivanmittainen vetoketju, jota ei tarvitse lyhentää.

Vetoketjun vaihto (perusversio)
Jos aiot kiinnittää puuvillakankaisen vetoketjun pese se, ennen vaatteeseen kiinnittämistä. Muutoin se saattaa kutistuessaan aiheuttaa kupruilua.
Vetoketjun voi kiinnittää monella tavalla. Vetoketju voidaan kiinnittää toispuoleisesti, keskitetysti tai upottaa sisävaraan. Kun purat vanhan ketjun pois, katso miten se on kiinnitetty. Mittaa vanha ketjun hammasosan pituus (leveydenkin voi mitata jos haluaa olla tarkka) ja osta uusi vetoketju, jossa pituus on sama. Poista kaikki langanpätkät halkiosta. Seuraa vanhojen ommelten jälkiä kun kiinnität uutta ketjua.
Sulje uusi vetoketju ennen kiinnittämistä. Kiinnitä vetoketju ensin nuppineuloilla paikoilleen ja harsi sitten kevyesti kiinni. Sovita vaatetta tässä välissä ja katso ettei ketju ole kupruilla tai vedä vaatetta kasaan. Ompele molemmat puolet vetokejun pohjasta (=se pää jossa ei ole vedintä tällä hetkellä) ylöspäin.
Käsin kiinnitys: Laita lanka neulansilmään ja solmu langan päähän. Käännä työ nurinpäin. Käytä tikkipistoja ja ompele vetoketju kiinni nurjalta puolelta halkion saumanvaraan. Käännä työ oikeinpäin ja ompele mahdollisimman lyhyillä tikkipistoilla vetoketju kiinni kankaaseen. Pidä pistot tasaisina ja tasaisen matkan päässä vetoketjusta.
Koneella kiinnitys: Säädä ommel suoraksi pistoksi ja pidennä hieman piston pituutta (3). Vaihda vetoketjupaininjalka ja tarkista että neula ei osu paininjalkaan. Joudut vaihtamaan neulan asentoa kun ompelet toista reunaa. Ompele työn oikealta puolelta ja päättele langanpäät nurjalle.
Jos olet oikein huolellinen voit kiinnittää vetoketjun alapäät päärmepistoin saumanvaroihin ja vetoketjun yläpäät vyötärökaitaleen taakse, ellei niitä saa laitettua vyötärökaitaleen sisäpuolelle/väliin.

Lisätietoja: Joan Gordon: Stitch n' Fix (painovuosi 2009)

Katso myös:
Kenkien hoito
Vaatekaappi
Vaatetuholaisia
Vaatteiden peseminen
Vaatteiden silitys

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti