12.9.09

Siivoussuunnitelma

Siivoussuunnitelmat
Hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty. Miksi käyttää koko päivää siivoukseen kun sen saa tehtyä yksinkertaisemmin ja nopeammin. Siivouksen järkiperäistäminen on sekä aivojen että käsien työtä. Ajattele ensin, tee sitten. Muista myös ajatella silloin kun teet. Jokaiselle kodille sopivaa ”idioottivarmaa” siivoussuunnitelmaa on mahdotonta laatia, siksi olenkin laatinut muutamia runkoja, joita voi hyödyntää kun tekee oman kodin siivoussuunnitelmia. Siivoussuunnitelma elää, se ei pysy samanlaisena vuodesta toiseen. Siihen vaikuttavia tekijöitä ovat perheen koko, asunnon koko, vanhempien työssäkäynti, lasten lukumäärä ja ikä, mitä laitteita ja koneita kotona on käytössä sekä se, miten puhdasta kotona halutaan olevan. Opettele tuntemaan kotisi kalusteiden materiaalit ja niiden oikea hoito. Siivous on toimintaa, johon kaikki perheenjäsenet osallistuvat. Kun perhe on iso, on hyvä laatia taulukko, johon merkitään kuka tekee mitäkin ja milloin. Silloin kaikki työt tulevat tehtyä nopeammin ja perhe pääsee viettämään yhteistä vapaa-aikaa yhdessä. Poimi suunnitelmista omaan kotiisi sopivat osiot ja lisää ne, jotka mielestäsi puuttuvat.
Siivoukseen sisältyy päivittäinen siivous, viikkosiivous, kuukausisiivous, suursiivous ja puolivuosisiivous.

Päivittäinen siivous
-Aamulla huoneiden tuuletus 10 min/ huone. Vuode on tämän ajan auki petaamatta. Miksi? Katso Tuholaisia ja syöpäläisiä. Jos talo on puu-uunilämmitteinen, samalla kun ikkunat ovat auki voi aloittaa lämmityksen. Huoneiden tuuletuksen jälkeen sijataan vuode.
-Viimeinen suihkussa kävijä siivoaa kylpyhuoneen ja jättää sen tuulettumaan. WC:n siisteystaso tarkistetaan ja siivotaan tarvittaessa. Katso myös WC:n ja puu-c:n siivous.
-Keittiössä astiat pestään päivittäin, jos perhettä on enemmän, joka aterian jälkeen. Katso myös Tiskaaminen. Keittiön voi tuulettaa ruuanlaiton yhteydessä. Keittiön ruokakomero ja jääkaappi tarkistetaan ja poistetaan pilaantuneet ruokatarvikkeet. Katso myös Ruokahygienia. Roskat lajitellaan ja viedään oikeisiin jäteastioihin.
-Olohuoneessa järjestellään päivittäin tavarat paikoilleen. Olohuoneen voi tuulettaa ennen ateriointia, jos olohuoneessa syödään.
-Portaiden ja portaiden edustan siistiminen. Eteisen siistiminen.
-Illalla makuuhuoneen tuuletus 2 min ennen nukkumaan menoa. Ikkunan voi jättää myös yöksi auki.
-Kesällä ikkunat voi pitää yötä päivää auki. Muista kuitenkin laittaa kärpäsverkot ikkunoihin jos näin teet.
-Esiin jääneet vaatekappaleet korjataan pois. Vaatteet ripustetaan paikoilleen tai viedään pyykkikoriin. Jokainen perheenjäsen tekee tämän itse.
-Jos taloudessa on kotieläimiä lattiat puhdistetaan päivittäin ensin pölyimurilla, sitten nihkeäpyyhinnällä. Katso myös Pöly ja sen poisto. Pölyt pyyhitään ja kukat hoidetaan.
-Tyhjennä paperikorit niiden täyttyessä.
-Poista näkyvät tahrat heti, että ne eivät pääse pinttymään.

Viikkosiivous
Ennen lauantai oli perinteinen siivouspäivä. Nykyään harvassa kodissa siivouksen voi järjestään niin että yksi päivä pyhitetään vain siivoamiseen. Siivous on siis järkevää jakaa eri viikonpäiville, näin jää aikaa myös nauttia viikonlopusta yhdessä. Eikä äitikään ole känkkäränkkänä aina siivouspäivinä.
Ehdotus I
Maanantai – komeroiden siivous ja vaatteiden hoito, vuodevaatteiden tuuletus ulkona (lakanoiden vaihto joka viikko) ja kodin imurointi sekä huonekalujen pyyhkiminen
Tiistai – Vaatteiden pesu ja silitys
Keskiviikko – Vapaa päivä
Torstai – Jokin kuukausisiivoukseen kuuluvat työ
Perjantai – Lattioiden pyyhkiminen, kylpyhuoneen ja WC:n siivous, saunan siivous
Lauantai – Keittiön siivous

Ehdotus II
Maanantai – olohuone- ja ruokailutilat, pyykki,
Tiistai – komeroiden siivous, silitys, paikkaukset ja korjaukset
Keskiviikko – lastenhuoneet, makuuhuoneet
Torstai – keittiö, kylpyhuone, sauna, WC
Perjantai – eteinen, parveke

Kuukausisiivous
Fiksu ihminen saa nämä siivoustyöt järjestettyä päivittäisten siivousaskareiden lomaan tai pyhittää viikkosiivouksessa yhden päivän kuukausisiivouksen töille.
1. Jalkalistojen ja katon pyyhkiminen
2. Ovien pyyhkiminen, tarvittaessa pesu sekä saranojen öljyäminen, tahrojen poisto valokatkaisimista sekä pistorasioiden ympäriltä
3. Jääkaapin tyhjennys, (huurteen sulatus,) pesu ja tuuletus. Katso Jääkaapin hoito ja puhdistus.
4. Muiden koneiden (mikroaaltouuni, liesi, liesituuletin, pölyimuri, jääkaappi, pakastin, silitysrauta, leipäkone, TV, kaukosäätimet, puhelin, stereot, radiot, pesukone, kuivausrumpu, tietokone ja sen oheislaitteet jne.) pyyhkiminen ja huolto
5. Uunien tuhkien poisto sekä luukkujen kiillotus ja uunien päällystöjen pyyhkiminen
6. Huonekalupintojen hoito, puupintojen vahaus tai öljyäminen, nahkakalusteiden hoito nahanhoitoaineella, sohvien imurointi jne.
7. Valaisimien puhdistus
8. Kirjahyllyjen pölynpyyhintä, kirjojen imurointi
9. Mattojen tuuletus ulkona, talvella voi viedä hangelle raikastumaan. Mattojen piiskaus jos ne sen kestävät.
10. Pesutilojen ruoste- ja kalkkisaostuminen poisto happamalla pesuaineella, pinnan pesu ja huuhtelu sekä neutralointi emäksisellä pesuaineella
11. Lattioiden perusteellinen hoito. Maalaamaton puulattia hangataan karkealla harjalla ja haalealla saippuavedellä palkkien suuntaan. Tahrat poistetaan hienolla hiekalla. Huuhdellaan kylmällä vedellä ja kuivataan hyvin. Maalattu lattia pestään pesuainevedellä ja huuhdellaan puhtaalla vedellä ja kuivataan. Korkkilattiaa hoidetaan kuten maalattua lattiaa, tai sitten se vahataan tai lakataan. Parkettilattian tahrojen poisto vahalla tai tärpätillä, vahauksen uusiminen tarvittaessa. Laattalattiat pestään vedellä ja pesuaineella.
12. Metallien puhdistus ja kiillotus
13. Kasvien hoito

Suursiivous
Tehdään yleensä 4-6 kertaa vuodessa. Yleensä vuodenajan vaihtuessa ja ennen juhlia kuten joulu, pääsiäinen, juhannus, syyskuu. Lisäksi ennen perhejuhlia sekä sen jälkeen kun perheenjäsenillä on ollut jokin tarttuva sairaus. Huolellinen siivous ennen juhlapyhiä tekee kodista viihtyisämmän ja juhlavamman. Varo kuitenkin että et rasitu liikaa, suursiivous ei ole mikään elämän itsetarkoitus. Tässäkin on hyvä suunnitella etukäteen siivoustöiden järjestys, työvälineet ja aineet. Varaa siivouspäivän ruoka valmiiksi. Suursiivouspäivinä ei ruokia laitella, vaan siivotaan koko perhe. Edetään huone kerrallaan. Lopuksi on hyvä palkita itsensä ja siivoukseen osallistujat jollakin kivalla.

1. Siivous aloitetaan tyhjentämällä huone, huonekalut, ryijyt, vuodevaatteet jne viedään ulos jos sää sallii. Pehmustetut huonekalut imuroidaan.
2. Kaikki huoneeseen jäänyt tavara siirretään irti seinistä (jos se on mahdollista) ja peitetään hyvin
3. Nuohouksen voi yhdistää suursiivoukseen. Uunista poistetaan tuhkat ja jätetään pellit auki, että saadaan ristiveto. Uunin päällys, uunin ja seinän väli pyyhitään.
4. Huoneen katto ja seinät pyyhitään.
5. Sillä välin kun pöly laskeutuu, puhdistetaan ulosviedyt huonekalut
6. Komerot, kaapit, laatikot ja muut säilytystilat tarkistetaan, puhdistetaan ja järjestellään.
7. Lämpöpatterit ja valaisimet pyyhitään
8. Lattiat siivotaan
9. Likaiset verhot, matot ja liinat pestään
10. Pikkuesineet kiillotetaan ja puhdistetaan, taulut pyyhitään, kirjat pyyhitään
11. Tavarat kannetaan sisään ja järjestellään paikoilleen
12. Otetaan seuraava huone käsittelyyn ja ohjelma alusta kunnes kaikki huoneet on käyty läpi
13. Saunan seinät, katto, lattia, lauteet, portaat ja säleiköt pestään päältä ja alta. Kiuas puretaan, kivet harjataan ja särkyneiden tilalle vaihdetaan uudet
14. Tarkistetaan samalla huoneiden remonttitarve, tarvitaanko maalia tai kunnostusta.
15. Kaikki tarpeettomaksi havaittu tavara on hyvä siirtää kierrätykseen tai roskikseen. Rikkinäiset esineet joko korjata itse tai viedä korjattavaksi.

Puolivuosisiivous
Tehdään yleensä keväisin ja syksyisin. Samalla voi vaihtaa kodin verhot, matot, muut tekstiilit ja vaatteet kevät-kesä tai syys-talvi –malleihin. Puolivuosisiivous virkistää kodin ilmettä.

1. Ikkunoiden pesu (kuivalla ilmalla, ei suorassa auringonpaisteessa), lasit pestään ulkoa ja sisältä, ensin ikkunanpuitteet, sitten lasiosat
2. Huonekalujen huolto ja suojaus likaantumista vastaan (kiillotteet, vahat, öljyt jne.)
3. Puisten astioiden ja ruokailuvälineiden käsittely hoitoöljyllä
4. Jääkaapin ja pakastimen taustan imurointi ja pyyhkiminen. Pakastimen sulatus.
5. Lattiakaivojen ja niiden kansien puhdistus päältä ja alta, viemärin siivous desinfioivalla aineella
6. Parkettilattian vahan poisto ja vahaus

Jos laatimasi siivousjärjestelmä on hyvä, selviät perheesi kanssa mahdollisimman vähällä ajalla ja työllä sekä kotisi on aina viihtyisä. Jos olet kovin kiireinen työsi kanssa tai vanhempi ihminen tai muuten fyysisesti heikossa kunnossa on täysin sopivaa ostaa siivouspalvelut ulkopuoliselta ammattilaiselta. Siitä saa jopa kotitalousvähennyksen.

Linkkejä muihin blogin siivousaiheisiin:
Huoneilman raikastus
Huoneilman raikastus viherkasveilla
Ikkunoiden pesu ja hoito sekä ikkunaongelmia
Jätteiden käsittelyä
Jääkaapin hoito ja puhdistus
Kompostointi ja kompostin hoito
Kuivausrumpu eli pyykinkuivaaja -energiatehokkuus, hoito käyttö ja siivous
Kylpyhuoneen siivous
Kynttilätahrat, steariinitahrat
Leivänpaahdin -puhdistus
Liesi, uuni ja mikroaaltouuni -puhdistus
Lääkekaapin hoito
Lämpöpattereiden hoito
Matto -puhdistus, pesu ja hoito
Pakastin - valinta, käyttö, hoito ja siivous
Pyykinpesu
Pölynimurit - käyttö ym.
Ruokahygienia
Sauna hoito ja siivous
Tahrojen poisto kankaista
Tietokoneen siivous ja puhdistaminen
Tiskaaminen, käsin ja koneella
Tulisijojen hoito ja siivous
Tuholaisten ja syöpäläisten torjuntaa ja hävitystä
Uima-altaan hoito ja puhdistus
Vaatteiden korjaus ja paikkaus
Vaatteiden silittäminen

2 kommenttia:

  1. Miten puhdistetaan asunnon katto, jos se on rapattu röpelöiseksi?

    VastaaPoista
  2. Osatakseni auttaa pitäisi tietää katon pintamateriaali ja millaista likaa katossa on? Ota yhteyttä minuun sähköpostilla, klikkaa kirjekuorta pitävän karhun kuvaa blogin oikeassa laidassa.

    VastaaPoista